Huom! Uudet sivut löytyvät osoitteesta kiropraktikkosalminen.fi
Tervetuloa!
Olen Jari Salminen, koulutettu kiropraktikko, ja pidän kokopäiväistä vastaanottoa Tampereen keskustassa The Back Roomissa ja Oriveden Lääkäriasemalla.
Olen valmistunut kiropraktiikan maisteriksi AECC University Collegesta (Englanti), ja minut on rekisteröity terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteri Terhikkiin.
Kiropraktikot mielletään pääasiassa rankaan liittyvien ongelmien hoidossa mutta viisivuotiseen koulutukseen kuuluu myös raajojen hoito, olivatpa vaivat sitten paikallisia, säteilyoireita tai vaikkapa puutumista. Työskennellessäni urheilijoiden kanssa, kokemusta on kertynyt runsaasti myös raajojen lihas- sekä nivelvaivoista ja monet asiakkaani ovatkin saaneet tehokasta apua esimerkiksi olkapään, polven tai nilkan vaivoihin.
Kiropraktikkona omina vahvuuksina koen hyvän diagnoositaidon, joka on välttämätöntä oireiden syyn selvittämiseksi, hyvät kädentaidot pehmytkudos- ja nivelkäsittelyissä sekä toiminnallinen osaaminen, jonka avulla pystyn ohjaamaan asiakkaitani huolehtimaan itsestään sekä estämään vaivan uusiutumista. Lähitulevaisuudessa suunnitelmissa on kehittää omaa ammatillista osaamista etenkin neurologian alueella sekä lisätä akupunktio osaksi työkalupakkia.
Kiinnostuin kiropraktiikasta opiskellessani Tampereen Urheiluhierojakoulussa ja aloitin heti valmistuttuani AECC University Collegessa (entinen Anglo-European College of Chiropractic) Englannin Bournemouthissa. Päätökseen lähteä 5 vuodeksi Englantiin opiskelemaan vaikutti vahvasti kiinnostus tuki- ja liikuntaelinvaivoihin ammatillisessa mielessä mutta myös omien kokemusten kautta harrastaessani kamppailulajeja, joissa erilaiset tällit ja venähdykset tulivat kiusallisen tutuiksi.
Yliopistossa klinikkaharjoittelun aikana työskentelin myös AECC:n kuntoutuskeskuksen oppilasvalvojana sekä Bournemouth Universityn urheiluvammatiimissä, jossa yksilö- ja joukkueurheilijoilla on mahdollisuus kiropraktiseen hoitoon tehostamaan suorituskykyä. Lisäksi valmistumisen jälkeen olen toiminut Tampereen Kumgang Taekwondon otteluryhmän kiropraktikkona.
Omiin harrastuksiin kuuluu tällä hetkellä crosstraining eli yhdistelmäharjoittelu, joka sitoo yhteen treeniin kestävyyttä, voimaa sekä liikkuvuutta. Monipuolinen harjoittelu auttaa pysymään hyvässä kunnossa fyysisessä ammatissa, mutta myös ymmärtämään oikeanlaisen liikkeen tärkeyden sekä terveessä että kipuilevassa kehossa.
Löydät minut myös Facebookissa ja Instagramissa!
